Kadonneet kaupungit ja unohdetut kaupunkiverkostot

Kenttäarkeologi ottaa kompassi- ja GPS-suuntimia kasvillisuuden peittämien maanpenkereiden yli kosteassa päivänvalossa — Kaukokartoitusmallien maastotarkistus: koepisteistä löytyy talouskeramiikkaa, jauhinkiviä ja palaneita maissin fytoliitteja, jotka vahvistavat asuttuja talouksia.

Upano-laakso, Sangayn rinteet, Ecuador n. 500 eaa. – 600 jaa.

Maatalouskaupungit Amazonin latvuston alla

Suuren osan 1900-lukua ympäristödeterministit väittivät, että Amazonin happamat trooppiset maat eivät voisi ylläpitää tiheitä, pysyviä esikolumbiaanisia kaupunkeja. 1990-luvulta alkaen arkeologi Stéphen Rostain ja ecuadorilaiset kollegat kaivoivat maapenkereitä Kilamopessa ja Sangayssa ja löysivät maalattua keramiikkaa, pylväsreikiä, tulisijoja ja suuria saviastioita, joissa oli jäämiä maissioluesta (chicha).

Vuonna 2015 Ecuadorin kansallinen kulttuuriperintölaitos tilasi ilmalennolta tehdyn LiDAR-kartoituksen 300 neliökilometrin alueelta Upano-joen vesistöalueella. Vuonna 2024 julkaistu paljaan maanpinnan korkeuskartta paljasti yli 6 000 suorakaiteen muotoista maapenkereen tasanteella, jotka oli sijoitettu matalien aukioiden ympärille vähintään viidellätoista eri asutuksella. Suoria, kaivettuja tieuria, jotka olivat jopa 10 metriä leveitä, ulottui 10–20 kilometrin matkoja keskusten välillä, ja niiden vierillä kulki ojia, jotka hallitsivat Andien rinteiden voimakasta sadetta.

Ratkaisevaa on, että tasanteklustereiden välissä olevat tyhjät alueet eivät olleet erämaata: ne oli jaoteltu kuivatuiksi viljelypelloiksi, joilla kasvoi maissia, papuja, bataattia ja maniokkia lähellä sijaitsevan Sangayn tulivuoren hedelmällisellä tuhkamaalla. Arkeologit kuvaavat tätä kuviota, jota nähdään myös Boliviassa Casarabe-kumpuilla ja klassisen ajan maijojen alavilla alueilla, ”harvaan asutuksi maatalouskaupunkikehitykseksi”.

Kerrostuneita asuinlattioita 20 x 10 metrin maapenkereillä, tulisijoja, varastoastioita, Zea mays -maissin tärkkelysjyviä, radiohiiliajoituksia, jotka kattavat noin vuosituhannen Kilamopen ja Upanon kulttuurivaiheita, sekä tulivuoren tuhkakerroksia.

Andien myöhäisarkaainen kausi

Caral-Supe ja rannikon ja laakson välinen vaihtokauppa

Caral sijaitsee 200 kilometriä Limasta pohjoiseen kuivassa laaksossa, jota ruokkii kausittainen Andien valuma. 1900-luvun puolivälin matkailijoiden silmissä se näytti luonnollisilta, eroosion muovaamilta kukkuloilta. Koska pintatutkimuksissa ei löytynyt yhtään poltetun keramiikan palasta, tutkijat olettivat kumpujen olevan myöhäisiä tai vähäpätöisiä.

Kun peruulainen arkeologi Ruth Shady Solís aloitti järjestelmälliset kaivaukset vuonna 1994 ja ajoitti Pirámide Mayorin sisällä olevat joenkivillä täytetyt kudotut ruokokassit (shicra), radiohiililaboratoriot antoivat yllättäviä ajoituksia 3000 ja 1800 eaa. väliltä. Caral on tunnettu Amerikan vanhimpana kaupunkikeskuksena, ja se kukoisti yli tuhat vuotta ennen kuin keraamisista astioista tuli tavallisia Andeilla.

Miten sisämaan aavikkolaakso ylläpiti kuutta tasanteellista pyramidia, painuneita pyöreitä amfiteattereita, asuinrakennuksia ja verstaita, joissa valmistettiin pelikaanin ja kondorin luista veistettyjä luuhuiluja? Tyynenmeren rannikon kaivaukset Asperossa tarjosivat aineellisen yhteyden. Laakson viljelijät viljelivät puuvillaa (Gossypium barbadense) ja pullokurpitsaa, ei pääasiassa ruoaksi vaan kalaverkkoihin ja kelluiksi. Rannikon miehistöt käyttivät verkkoja pyydystääkseen valtavia ankovis- ja sardiiniparvia, ja kuivattua proteiinia lähetettiin sisämaahan vastineeksi puuvillakuidusta ja kurpitsasta. Huomattavaa on, ettei Caralissa ole puolustavia ulkomuureja, palaneita tuhokerroksia eikä luustovammoja, jotka olisivat tyypillisiä järjestäytyneelle sodankäynnille.

Eteläafrikkalainen ylänkö ja harappalainen vertailu

Kaupunkirakenteet ilman pelkkiä kuninkaallisia muistomerkkejä

Great Zimbabwe, Masvingo n. 1000–1450 jaa.

Vedenvarastointi ja kuivamuurauksen taito

Siirtomaa-ajan kirjoittajat keksivät aikoinaan Great Zimbabwen 11 metriä korkeiden Suuren aitauksen muurien vieraita alkuperiä ja sivuuttivat Gertrude Caton-Thompsonin vuonna 1929 tekemät selvät stratigrafiset havainnot sekä sukupolvien ajan zimbabwelaisten arkeologien, kuten Innocent Pikirayin ja Shadreck Chirikuren, työn. Shona-esi-isien rakentama 720 hehtaarin kaupunki oli laastittomasti muurattu kuumuudessa halkaistuista graniittikerroksista ja se yhdisti eliittiaitaukset, dhaka-maatalot, rauta- ja kultasulatusuunit sekä Swahilin rannikon kauppatavaraa, kuten kiinalaista seladonia ja persialaista lasitettua astiaa. Vuonna 2023 julkaistut tuoreet LiDAR- ja maaperätutkimukset osoittivat, että suuret painaumat, joita kutsutaan dhaka-kuopiksi ja joihin kaivettiin savea taloja varten, oli suunniteltu luonnollisten lähteiden varrelle toimimaan ympärivuotisina vesisäiliöinä kuivina kausina.

Mohenjo-daro ja Dholavira, Indus-allas n. 2600–1900 eaa.

Viemäröinti, painot ja ei-palatsimainen hallinto

Yli tuhannessa harappalaisessa asutuksessa nykyisessä Pakistanissa ja Luoteis-Intiassa tutkijat löytävät standardoituja poltettujen tiilien suhteita (1:2:4), kuutiomaisia piikivipainoja, jotka ovat tarkkoja satojen kilometrien matkalla, katettuja katuviemäreitä, yksityiskodeissa tiilivuorattuja kaivoja ja Dholaviran kallioon louhittuja sadevesisäiliöitä. Sen sijaan silmiinpistävästi puuttuvat valtavat kuninkaalliset hautarakennukset, sotilaallisia voittoja ylistävät pystykivet tai selvästi kuninkaalliset palatsit. Se, miten kaupunkien normeja ylläpidettiin alueella, joka oli suurempi kuin Mesopotamia ja Egypti yhteensä, kauppiaskiltojen, sukuneuvostojen tai vuorottelevien rituaalisten viranomaisten kautta, on yksi kaupunkihistorian rikkaimmista avoimista keskusteluista.

Jatka muinaisiin rakenteisiin →